Aika aikaansa kutakin

Tämän blogin lopetuspäätös on tullut jo useita kuukausia sitten, kun inspiraatiota kirjoittamiseen ei vain enää tuntunut muun harrastamisen lomassa löytyä. Silloin myös tämän "lopetuspostauksen" kirjoittaminen jäi tekemättä.

Mukavuusalueeltapoistumisprojektini kesti hieman yli vuoden. Siinä ajassa kerkesi tekemään vaikka ja mitä. Uusintana vielä myös viime vuoden lopussa tekemäni summaus:

Parasta oli? Benji-hyppy
Kamalinta oli? Benji-hyppy ja avanto
Ällöttävintä oli? Horrorpizza
Turhinta oli? Horoskoopit, Seiska (päivitys: ja se hemmetin arkihaaste)
Masentavinta oli? Kirkko
Positiivisin yllätys? Verenluovutus (päivitys: ja geokätköily)
Mitä tekisin toistekin? Montakin asiaa, mm. paikallispubeilusta sunnuntaiaamuna tulisi varmaan ihan hyvä tapa, kuten verenluovutuksestakin. (Päivitys: Ehkä myös geokätköilisin!)

Vaikka en olekaan vähään aikaan tehnyt varsinaisia mukavuusalueeltapoistumiskokeiluja, olen kuitenkin yrittänyt ottaa ajattelutavan osaksi normaalia ajatteluani. Tänä syksynä aloitin esimerkiksi parkourin harrastamisen, vaikka aiemmin olen ajatellut, että no sitä lajia nyt en ainakaan halua harrastaa. Olen myös huomannut sanovani joskus kavereilleni että "never say never" tai vähintäänkin "no voisit ainakin kokeilla".

Tammikuussa mukavuusalueelta poistuminen jatkuu kuitenkin mitä suuremmissa määrin, sillä muutan avomieheni kanssa Ranskaan. Reissusuunnitelmista ja myöhemmin itse reissusta voi lukea uudesta blogistani. 

Vähän ehkä harmittaa, että tämän blogin loppuhuipennukseksi suunniteltu matka Kanarialle suomityyliin jäi ystäväni Sepon kanssa tekemättä. Toisaalta, vielähän tuota joskus ehtii!

Arkihaaste – moderni ketjukirje

Muutama viikko sitten Facebookin uutisvirtaan alkoi tulvia toinen toisensa jälkeen mitäänsanomattomampia kuvia. Kyseessä olivat ARKIHAASTEKUVAT, osa X/5. ”Viisi kuvaa, viisi päivää, viisi haastetta”. Samanlaisia villityksiä on Facebookissa nähty aiemminkin, muun muassa inttikuvaviikko, lapsuuskuvaviikko, kaljahaaste ja erinäisiä biisihaasteita. Jotkut ottavat enemmän tulta alleen, toiset vähemmän.

Kaikista Facebookin haasteista arkikuvahaaste alkoi kuitenkin vaikuttaa tähän asti ärsyttävimmältä, sillä toisin kuin aiempien haasteiden ja tempausten kohdalla, joutavaa spämmäystä tuli uutisvirtaan nyt viisinkertainen määrä, johtuen tietenkin haasteen luonteesta.

Minut haastoi parin viikon aikana viisi ihmistä. Vasta viides ja viimeinen tajusi vedota blogiini, muut haasteet ohitin sen kummempia kommentoimatta. Otin haasteen siis vastaan. Postasin viiden päivän aikana viisi joutavaa kuvaa, joita en edes viitsi liittää blogikuvitukseksi.

Paskaahan se oli alusta asti. Ensinnäkään en postaile Facebookiin muutenkaan päivittäin, joten jatkuva postailu tuntui jäätävältä spämmäykseltä. Toisekseen haasteen levittäminen tuntui kamalalta. Siksi päätinkin haastaa ihmiset, joiden tiesin skippaavan moisen hömpän. Onneksi jokainen heistä myös teki niin.

Eräs ystäväni kysyi minulta eilen, miksi lähdin arkihaasteeseen, vaikka tiesin sen varmasti olevan pelkkää paskaa. Niin, hyvä kysymys. Sitten tajusin, että olenhan aiemminkin tehnyt blogissani asioita, joiden olen tiennyt olevan varmasti paskaa, kuten esimerkiksi Seiskan tilaaminen. Yksi hyvä peruste näille ”varman paskan tapauksille” on se, että pääsee pohtimaan kyseistä ilmiötä.

Miksi arkihaaste on siis paskaa? Minusta kun on yleensä ihan kiva, että ihmiset postailevat kuvia. Se on yhteydenpidon lisäksi yksi Facebookin parhaimpia ominaisuuksia, etenkin kun itsellä ei älypuhelimettomana ihmisenä ole vaikkapa Instagramia käytössä.

Kuvauskohteella on kuitenkin tietyt laatuvaatimukset. Mielelläänhän sitä katsoo vaikkapa matkakuvia, kauniita luontokuvia tai ylipäätään kuvia, joiden ottamista on jollain tavalla harkittu. Nyt newsfeediin alkoi tulvia valtava määrä kuvia öö, ei mistään.

”No kyseessähän on ARKIkuvahaaste”.

Kenenkään arki ei kiinnosta ketään. Arki on tylsää, siksi juuri se on arkea. Kaikilla meillä on arki. Kuvien tylsyys ei kuitenkaan ole ollut itselleni arkihaasteen suurin ongelma. Ongelma on ilmiö. Yhtäkkiä kaikki tekee jotain, koska joku muukin tekee niin. Samanlainen leviävä ärsytys olivat ketjukirjeet, joita lapset lähettelivät toisilleen (tai ainakin tekivät niin 90-luvulla), aluksi perinteisenä kirjeenä, myöhemmin sähköpostina.

”LÄHETÄ TÄMÄ ETEENPÄIN VIIDELLE  TAI MUUTEN KUOLET VIIKON SISÄLLÄ!”

Iltapäivälehdistökin tarttui aiheeseen:

En saanut arkikuvahaastetta – mikä minussa on vikana? Asiantuntijat vastaavat

Että ihan ASIANTUNTIJAT on pyydetty kommentoimaan.

Mitä tehdä kun kukaan ei arkikuvahaasta?

Odotas kun mietin... EI MITÄÄN.

"Kenenkään arkeen ei näköjään kuulu seksi" – Facebook-haaste sai sormet syyhyämään 

No toki ajattelin seksikuvia alkaa postata sinne ja tänne, kerronhan seksielämästäni muutenkin aina kaikille koko ajan, arkea kun on.

Arkikuvahaaste: Tältä se olisi näyttänyt korsuissa kesällä 1942

Onneksi näillä ”journalisteilla” ei ole parempaakaan kirjotettavaa.

Kyseessähän on mielestäni samanlainen ilmiö kuin moni muukin suosittu asia. Eli joku tai jokin on siis hirveän suosittua, mutta silti paskaa. Se, että jokin on suosittua ei nimittäin tee siitä välttämättä millään tavalla hyvää, laadukasta, saatika suotavaa. NOTE: ”Hyvä” ei tässä ole subjektiivinen ”hyvä”, vaan objektiivinen ”hyvä”. Esimerkiksi klassinen musiikki ja baletti on hyvää, taitavaa, laadukasta ja äärimmäistä taitoa vaativaa, oli näistä taiteenlajeista henkilökohtaisesti mitä mieltä tahansa.

Arkihaasteen ja Seiskan lisäksi muita tällaisia asioita ovat Cheek, iltapäivälehdet, Salatut elämät, Twilight-elokuvasarja, armoton ryyppääminen, Big Brother, tupakanpoltto ja tämä uusi kummallinen ”housu”muoti.

Ja mitä muita näitä nyt on.

Nyt arkihaastekuvat ovat kuitenkin alkaneet vähentyä feedissä. Ehkä kaikki ei-kyyniset massainnostujat on jo haastettu?

Etsimisen inhoa, löytämisen iloa

Viime viikonloppuna lähdin Fyysikon mukaan hänen kotipaikkakunnalleen Hankasalmelle tapaamaan ensimmäistä kertaa hänen vanhempiaan. Ei, poikaystävän vanhempien tapaaminen ei ollut yksi Listan kohdista.

Ei, päätimme kokeilla aiemmin hyvin mystiseltä kuulostanutta ajanvietettä, nimittäin geokätköilyä. Geokätköilystä tietämättömille Wikipedia kertoo, että

Geokätköily (engl. geocaching) on ulkoiluharrastus, jossa piilotetaan ja etsitään geokätköiksi kutsuttuja rasioita. Kätköjä etsitään GPS-satelliittipaikannuksen avulla, mutta laitteen käyttö ei ole välttämätöntä. Geokätkön koordinaatit ja muut tarpeelliset tiedot kätkön löytämiseksi ilmoitetaan kätkökuvauksessa, joka julkaistaan jollain harrastuksen Internet-sivustoista. Tyypillinen kätkö koostuu vedenpitävästä säiliöstä, ja sisällä olevasta lokikirjasta, johon kätkön löytäjät voivat lisätä nimensä sekä käyntipäivän.

Kuulin geokätköilystä ensimmäisen kerran muistaakseni vasta yliopistoaikana. Ensireaktioni oli varmaan

Geokätköilijät kuulostivat suurin piirtein joltain salaseuralta. Samoillaan ympäri maita ja mantuja etsien ”aarteita”? Enkä ole ajatusteni kanssa täysin yksin:

Omalla kohdallani geokätköilyn välttelyyn on sen älyttömyyden lisäksi ollut kaksi muuta syytä: en pidä ulkoilusta enkä kävelemisestä, ja geokätköily yhdistää nämä. Lapsena äiti aina sanoi, että ”täytyy ulkoilla”, ja sitten ulkoiltiin. Kun muutin pois kotoa, äiti sanoi edelleen samaa, mutta erona oli se, ettei enää tarvinnut ulkoilla, jos ei huvittanut. Mielestäni parvekkeella istuskelu tai ikkunan avaaminen riittää, jos haluaa raitista ilmaa. Mitä kävelemiseen tulee, se on mielestäni yksinkertaisesti tylsää ja hidasta. Mieluummin pyöräilen, se on paljon jännempää.

Geokätköilijöiden harrastussivusto geocaching.com kertoi, että Hankasalmella on muutama kätkö, ja päätimme etsiä niistä ne, jotka olivat sivuston mukaan edelleen varmasti olemassa.

Ensimmäinen kätkö, Levänen, sijaitsi vain vartin kävelymatkan päässä Fyysikon kotitalosta. Saimme lainaksi gps-laitteen.

HUOM! Mikäli joku geokätköilijä aikoo joskus lähteä Hankasalmen metsiin samoilemaan ja etsimään kätköjä, suosittelen: read no further.

Geocaching.com antoi vinkiksi, että kätkö sijaitsee ”tien lähellä”, ja että ”tiessä on kätkön kohdalla levennys”. GPS-laite vei meidät etukäteisarvailujen mukaisesti järven rannalla olevan lintutornin luo.

Kiipesimme lintutorniin, muttemme löytäneet mitään. Tämän jälkeen kiertelimme lintutornin ympäristössä ainakin parikymmentä minuuttia, kunnes luovutimme, nielimme ylpeytemme ja soitimme Fyysikon äidille kysyäksemme vinkkiä kätkön sijaintiin. Hän kun oli löytänyt sen joskus – vahingossa.

Vinkki johdatti meidät takaisin lintutornin huipulle, josta kätkö muutaman minuutin ihmettelyn jälkeen sitten löytyi. Ilman vinkkiä tehtävä olisi kuitenkin ollut täysin mahdoton, koska meillä ei ollut minkäänlaista etukäteistietoa siitä, millaisissa paikoissa kätköt yleensä sijaitsevat, tai miltä ne edes näyttävät. Ensimmäinen kätkö lymysi nimittäin lintutornin lautojen välissä:

Kätkössä oli paperia, johon raapustimme puumerkkimme. Kätkön löytäminen oli kivaa, mutta siitä ei kuitenkaan voinut iloita sataprosenttisesti, koska olimme turvautuneet puhelinsoittoon. Tämän takia päätimme käydä etsimässä vielä toisenkin kätkön. Lyötinmäen kätkö sijaitsi vartin ajomatkan päässä luontopolun varressa.

Luontopolku itsessään kuulosti jo vähän pahalta, mutta ei siinä kuitenkaan kaikki. GPS-koordinaatit osoittivat kätkön sijaitsevan helvetinmoisen mäen päällä. Luonnossa käyskentelyn olisin vielä jotenkuten sulattanut, mutta että pitää ruveta kiipeilemään?

Tämän kätkön löytäminen olikin astetta hankalampaa, koska tällä kertaa meillä ei ollut optiota kysyä joltakulta vinkkiä. Etsimme kätköä ainakin puoli tuntia tuloksetta. GPS-koordinaatit osoittivat vahvasti, että kätkö sijaitsi ison kiven ja puun luona. Vihdoin Fyysikko löysi pienen sinikantisen purkin upotettuna kannon sisään, jonka päällä oli sekä puupalanen että kivi. Noin 25 minuuttia aiemmin olin itse ihmetellyt samaa kohtaa, mutta puupalanen oli ilmeisesti ollut hieman jäässä, ja siten vaati irrotukseen hieman voimaa.

Tästä löydöstä saattoikin jo olla huomattavasti iloisempi, koska se löytyi ilman vinkkejä, ja lisäksi se oli aloittelijoille melko hankala. Tajusinkin, että geokätköily on tavallaan kävelyä, jolla on jokin päämäärä, minkä vuoksi se on tavallista kävelylenkkiä huomattavasti hauskempaa.

En ainakaan vielä myönnä hurahtaneeni geokätköilyyn, mutta saatan kyllä kokeilla toistekin.

Näin huovutat – märkä- ja neulahuovutuksen opas amatööreille

1.  Mikäli jo lähtökohtaisesti tunnet syvää, lapsuudesta kumpuavaa vihaa kaikkia käsitöitä kohtaan, valitse huovutusavuksesi pätevä, käsitöistä pitävä ystävä, joka tietää, mitä huovutus on, mihin sillä pyritään, ja mitä päämäärän saavuttamiseksi tarvitsee tehdä.

2. Jälkiviisautta: varaa vähintään yksi viinipullo per pää, jotta huovutus sujuisi leppoisammin.

3. Hanki seuraavat tarvikkeet: jätesäkki, vesikulho, mäntysuopaa ja huovutusvillaa märkähuovutusta varten, ja vaahtomuovipalasia, huovutusneula, huovutusvillaa ja piparimuotti neulahuovutusta varten.

 Märkähuovutuskamat

Neulahuovutuskamat

4. Aloita märkähuovutuksesta. Se on enemmän perseestä, joten ikävät jutut ensin alta pois. Märkähuovutus kannattaa suorittaa kylpyhuoneessa. Levitä jätesäkki lattialle, täytä vesikulho niin lämpimällä vedellä että kädet melkein palavat. Lisää joukkoon ”jonkin verran” mäntysuopaa.

5. Erottele huovutusvillasta mahdollisimman ohuita lätysköitä, ja tee niistä epämääräisenmuotoinen lätty jätesäkin päälle. Hifistelijät voivat käyttää useita eri värejä päällekkäin, siitä tulee vängän näköistä.

Kuivaa villaa

6.  Kastele lättykasa vedellä. Sopiva veden määrä täytyy vain tietää.

7. Hiero käsiisi mäntysuopaa ja ala hieroa märkää villalättyä pyörivin tai edestakaisin liikkein. Teoriassa sen pitäisi alkaa kivasti huopumaan, mikä tarkoittaa siis sitä, että villakuidut sotkeentuvat toisiinsa.

8. Kun toteat, etteivät villakuidut sotkeennukaan toisiinsa, kokeile erilaisia hieromistyylejä. Joku varmaankin toimii ennemmin tai myöhemmin.

9. Jatka edellä mainittua suunnilleen ikuisuus. Käännä lättykasaa välillä ja muista tasaisuus. Voimaakin on kuulemma suotavaa käyttää.

10. Jossain vaiheessa villalätty alkaa mystisesti näyttää huovalta. Kun se on mielestäsi ok, niin ei se ole. Jatka vielä ainakin vartti.

Märkää, ok-huopunutta villaa

11. Seuraavaksi huopunutta lärpäkettä pitää läiskiä. Ei se oikeasti vaikuta mitenkään, mutta läiski kuitenkin. Sopivia läiskintävälineitä: puukauha tai muovikauha.

12. Nyt sinulla pitäisi olla epämääräisenmuotoinen lätty huovutettua villaa, eli huopaa. Tässä vaiheessa sinun pitäisi lopettaa suosiolla, pestä ja kuivata huopamytty ja askarrella siitä jotain kivaa ja helppoa, mutta sen sijaan...

13. ...voit kokeilla jotain, mikä ylittää taitojesi rajat. Voit nimittäin muotoilla uudesta villamytystä puikulan, josta pitäisi tulla äsken tehdylle lätylle (=kukalle) varsi. Voit kokeilla yhdistää lätyn ja varren huovuttamalla ne yhteen, ja kun olet puolen tunnin jälkeen toistuvasti epäonnistunut tässä, voit vihdoin oikeasti luovuttaa ja siirtyä neulahuovutukseen.

Mitä piti tulla

Mitä tuli

14. Neulahuovutusta ei tarvitse tehdä kylppärissä. Mikäli kuitenkin on niin jumissa märkähuovutuskoitoksesta, ettei pääse kylppärinlattialta ylös, voi huovuttelua jatkaa toki sielläkin.

15. Laita vaahtomuovia päällekkäin sen verran, ettei neula tuhoa alustaa. Laita vaahtomuovin päälle piparimuotti ja täytä se huovutusvillalla. Villaa on tarpeeksi sitten kun siltä tuntuu.

16. Ala pistellä. Jatka taas ikuisuus. Omaa sormea ei kannata pistellä, se sattuu.

Au

17. Kun huopaviritelmä alkaa pysyä kasassa, sitä kannattaa välillä käännellä. Muuten se huovuttuu kiinni vaahtomuoviin. Taidettahan toki sekin.

18. Ikuisuuden pistelyn jälkeen sinulla on enemmän tai vähemmän tiivistä huopaa. Lopuksi saatuja huopaviritelmiä voi tuunata haluamallaan tavalla. Jos haluaa saada ällöromanttisia eleitä inhoavan huovutusapurin pyörittelemään silmiään, voi tehdä vaikkapa seuraavasti:

Ällöromanttisia huopasydämiä

Voisin alkaa pitää vaikka huopasydänkurssia.

Hirviömorsiamia ja muffinseja

Bridezillat. Niitä näkee useimmiten lähinnä amerikkalaisissa hääohjelmissa, mutta ilmiö lienee universaali.  Mikäli jolle kulle on epäselvää, minkälaiseen ihmiseen termillä viitataan, määrittelee urban dictionary sen seuraavasti:

bridezilla: One ridiculous spoiled bitch that thinks she is the center of the universe, just because her "show" (the wedding) is 18 months from now. Everyone else in the world has to drop everything and come running in this prime-donna's mind. The marriage will not last more than a couple of years, if the groom to be is lucky.

Example: "Man, get a load of that bridezilla. We should warn him that he will never have another blow job after getting married."

Lisää havainnollistavia esimerkkejä voi lukea täältä, mutta siis lyhyesti ilmaistuna:

Livenä en ole vielä yhteenkään bridezillaan törmännyt, mutta se johtuu varmaankin siitä, että hyvin harva läheisistä ystävistäni on rouviintunut. En tiedä, kertooko se enemmän minusta vai ystäväpiiristäni.

Äärimmäisyyksiin viety häähypetys ottaa minua päähän. Monet sanovat hääpäivää ”elämän tärkeimmäksi päiväksi”. No ok, voihan se ollakin, jos elämänsä päivät nyt jollain tavalla haluaa tärkeysjärjestykseen asettaa. Suuren rahasumman laittaminen yksiin bileisiin ei sinänsä kuulosta edes kovin hullulta, koska kyllähän nyt hyviä bileitä täytyy aina olla. Mikä omasta mielestäni sen sijaan on mielipuolista niin se, että häitä suunnitellessa aletaan jossain vaiheessa keskittyä täysin merkityksettömiin yksityiskohtiin, minkä vuoksi sitten stressataan niin paljon, että ennen hääpäivää saadaan aikaiseksi massiiviset riidat niin sulhasen, kaasojen kuin anopinkin kanssa. Unohdetaan siis, miksi häitä alun alkaen edes vietetään.

Bridezilla-aihetta hieman tutkailtuani olen myös hieman järkyttynyt huomattuani, että jotkut suorastavaan ylpeilevät sillä, että ovat bridezilloja. Löysin muun muassa suomalaisen hääblogin, joka sisältää yli 200 postausta, joista ensimmäiset on kirjoitettu ennen kuin koko kosintaa on edes kuulunut.

Jos joku nyt miettii, päätinkö blogin takia ryhtyä itse hirviömorsiameksi, niin en sentään (siitä huolimatta, että uudenvuodenennustus lupasi minulle uutta rakkautta ja kihloja). Sen sijaan päätin lähestyä hääintoilijoita ja hääjärjestelyskeneä lähtemällä häämessuille.

Ylipäätään mitkään messut eivät herätä minussa kovin suurta innostusta, koska en pidä siitä, että ensin maksetaan johonkin sisään, että päästään maksamaan lisää tuotteista, joita sinulle jokainen vastaantuleva messuihminen tuputtaa. Häämessuille en puolestani lähtisi (vaikka olisin menossa naimisiin), koska

a) ne edustavat minulle edellämainittua bridezilla-/häähypetyskulttuuria

b) netistä löytyy nykyään kaikki tarvittava hääsuunnittelua varten, jos suunnitteluapuun ylipäätään haluaa turvautua. Tosin paviljongin messuthan pyrkivät ainakin mainoksensa perusteella korvaamaan kaiken foorumeilta löytyvän tiedon:

Lähdin messuille muutaman kaverini kanssa, joista yksi on menossa elokuussa naimisiin. Bridezillan merkkejä en ainakaan hänessä huomannut, mikä oli ihan myönteinen alku messuvierailulle.

No mitä messuilta löytyi?

Kuvat otti: Beate

Hääpukuja, sormuksia, juhlapaikkojen esittelyä, kattausideoita, avioehtoneuvontaa, you name it. Tästä huolimatta oma messutuomioni: paskat messut. Bride-to-be Emsoninkaan mielestä ne eivät olleet kovin kummoiset. Messut olivat pienet, ja siellä oli monta osastoa, jotka eivät tulevan kesän häitä ajatellen olleet enää kovinkaan hyödyllisiä, kuten eri juhlapaikkoja esittelevät osastot. Jotain positiivista messuissa toki oli: ylläolevan kuvan suussasulavat muffinsit. 

Suosittelisin tulevia morsioita siis pitäytymään edelleen netin hääfoorumeilla surffailussa.

Tämä(kin) meni siis sarjaan goddamn waste of my goddamn time and money.